Vinkkejä varsisellerin käyttöön

Rouskuva ja raikkaan maukas varsiselleri, eli toiselta nimeltään lehtiselleri ansaitsisi tulla käytetyksi entistä enemmän suomalaistenkin keittiöissä! Selleriä käytetään paljon ranskalaisissa ruoissa ja myös USA:ssa ollaan innokkaita sellerinsyöjiä.

Sellerin voimakkaan koukuttava maku jakaa mielipiteitä korianterin tapaan. Ennakkoluulottomasti maistelemalla voi kuitenkin oppia tämän herkun makuun, eikä paluuta enää ole.

Varsisellerissä on paljon makua ja se on miedompaa kuin juuriselleri. Kotimainen varsiselleri on yksi elokuun satokausikasviksista.  Se on maultaan voimakkaampaa kuin ulkomainen varsiselleri. Tutustu myös muihin satokausikasviksiin tämän linkin kautta.

Sekä varsi- että juuriselleri sopii mainiosti mitä moninaisimpiin kypsennettäviin ruokiin. Varsiselleri maistuu myös raakana.

Selleri antaa keitoille, kastikkeille ja padoille syvää makua, eikä turhaan ole yleinen raaka-aine kaupan liemivalmisteissakaan. Testaa nakkiminestronea tai kikherneminestronea, joiden liemen maukkauden yksi salaisuus ovat sellerinvarret. Myös ranskalaisen Bouillabaisse-keiton liemi saa makua varsiselleristä. Tämän hetken kesäkurpitsasesonkiin sopiva vihreä kasvissosekeittokin maustetaan varsisellerillä. Selleri on mainio lisämauste myös mihin tahansa jauhelihakastikkeeseen. Tässä savulohibolognesessa on käytetty juuriselleriä, mutta myös varsiselleri sopii mainiosti.

Selleri-panzanellasalaatti 6 annosta K, M 8tomaattia 1 rkl punaviinietikkaa 1/4 tl suolaa ripaus rouhittua mustapippuria 1/2 vaaleaa leipää 4 rkl oliiviöljyä 5 varsisellerin vartta 1 punasipuli 1/2 ruukkua basilikaa Halkaise tomaatit ja poista kannat. Pilko tomaatit reiluiksi paloiksi. Sekoita joukkoon etikka ja mausteet. Kuutioi leipä ja paista öljyssä rapeiksi. Lisää leipäkuutiot tomaattien joukkoon. Anna hetki pehmetä. Paloittele varsisellerit ja kuorittu punasipuli. Hienonna basilika. Lisää kasvikset salaattiin. Selleri- och panzanellasallad 6 portioner V, M 8 tomater 1 msk rödvinsvinäger 1/4 tsk salt en nypa grovmalen svartpeppar 1/2 ljust bröd 4 msk olivolja 5 stjälkar bladselleri 1 rödlök 1/2 kruka basilika Hacka tomaterna. Rör i ättikan och kryddorna. Tärna brödet och stek det knaprigt i olja. Tillsätt brödtärningarna med tomaterna. Stycka sellerin och lökarna, hacka basilikan och tillsätt i salladen.

Selleri-panzanella maistuu ateriana vaikka paistetun kalan kanssa.

Raaka varsiselleri toimii monenlaisissa salaateissa niin makunsa kuin rakenteensakin puolesta. Sellerisalaattien klassikko on selleristä, viinirypäleistä, saksanpähkinöistä ja majoneesipohjaisesta kastikkeessa koostuva Waldorfin salaatti. Selleri sopii mainiosti myös ruokaisaan italialaiseen leipä-tomaattisalaattiin, eli panzanellaan. Kokeile lisätä varsiselleriä myös esim. perunasalaattiin.

Varsiselleri on rapeaa rouskuteltavaa raakana dippikasviksena. Miedosta varsiselleristä leikatut tikut toimivat dippilautaselle porkkana- tai kurkkutikkujen tapaan. Nauti vaikkapa hummuksen kanssa tai perinteisesti kermaviili- tai ranskankermapohjaisten dippien kanssa. Hummusta, eli maukasta kikhernetahnaa löydät kaupasta valmiina. Eri tavoin maustettuja hummuksia valmistat myös Yhteishyvän ohjeilla.

Satokausiterveisin,

Henriikka

Kuvat: Thinkstock ja Yhteishyvä (Laura Riihelä)