Raitajuuri on punajuuren puna-valkoraidallinen sisar. Se on päältä punainen ja sisältä nimensä mukaisesti raidallinen. Maultaan raitajuuri muistuttaa punajuurta, mutta on sitä hieman miedompi.
Raitajuuri sopii punajuuren tavoin keittoihin, patoihin, paistoksiin ja gratiineihin. Kypsennys kannattaa, sillä kypsennettynä maku on suloisen mieto. Paahdetut raitajuuret maistuvat esimerkiksi sitruunalla maustetun voivaahdon kanssa.
Raitajuuri menettää kauneimmat raitansa kypsennyksen myötä, joten se on kauneimmillaan raakana.
Karkkimainen väritys pääsee oikeuksiinsa raikkaassa carpacciossa: marinoi ohuita raitajuuriviipaleita viinietikalla, suolalla ja mustapippurilla maustetussa öljyssä. Tarjoa kapristen kanssa!
Syksyn juuressatoa voi hyödyntää itse tehdyissä juuressipseissä, jotka valmistuvat kätevästi uunissa. Kokeile raitajuuren kaveriksi esimerkiksi perunaa, bataattia, porkkanaa ja palsternakkaa. Myös lehtikaali sopii erinomaisesti suolaisiin sipseihin. Nämä maukkaat ja rapeat herkut maistuvat vaikka kermaviiliin dipattuna!
Juuressipsit
- 700 g raitajuurta (tai muita juureksia, esim. palsternakkaa, porkkanaa, bataattia ja perunaa)
- (1 rkl oliivi- tai rypsiöljyä)
- 1-2 tl suolaa
- 2 tl paprikajauhetta
- (¼ tl chilirouhetta)
- Pese ja kuori juurekset.
- Viipaloi juurekset mahdollisimman ohuiksi lastuiksi juustohöylällä, veitsellä tai vihannesleikkurilla.
- Levitä viipaleet leivinpaperin päälle uuninpellille toisistaan irralleen ja kuivaa niiden pinta talouspaperilla. (Sivele lastujen pintaan öljyä).
- Pidä sipsejä 125-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Ota sipsit pois uunista ja ripottele niiden päälle suola, paprikajauhe (ja chilirouhe).
- Vähennä uunin lämpö 75-asteeseen ja anna lastujen olla uunissa vielä 3–4 tuntia, kunnes ne ovat kuivuneet rapeiksi. Pidä uunin luukku hiukan raollaan kuivaamisen aikana, jotta ilma pääsee kiertämään. Kiertoilmauunissa voit kuivata useamman pellin yhtäaikaa.
Raitajuuri on syyskuun satokausituote, joten nappaa nämä vihannesosaston kaunottaret kauppareissulla matkaasi! Yhteishyvän resepteistä löydät mm. lämpimän raitajuuri-chorizosalaatin, raitajuuri fetasalaatin ja marinoidun raitajuurisalaatin ohjeen!
Syysterveisin, Anne
Kuvat: Thinkstock