Jogurttijäätelökesä on täällä!

Kesä ja jäätelö kuuluvat erottomattomasta yhteen. Jäätelönvalmistajat tuovatkin joka kesä kauppojen pakastealtaisiin uusia makuvaihtoehtoja jäätelönystävien iloksi. Myös pieniä jäätelötehtaita syntyy kuin sieniä sateella.

Kun jäätelönhimo yllättää, polkaise fillarilla kauppaan tai kioskille, tai vielä ehdit tehtailla itse omat suosikkimaut tämän kesän jäätelöihin S-kokeilukeittiön vinkeillä. Eikä ole vaikeaa, voin taata!

Innostuin testaamaan paria eri jogurttijäätelöä (myös frozen yogurt tai jääjogurtti). Jogurttipohjaiset jäätelöt ovat ihanan raikkaita ja virkistäviä herkkuja kuumina kesäpäivinä. Jogurtti sopii mainiosti jäätelön valmistukseen kunhan valitsee rasvaisempia jogurtteja, kuten kreikkalaista tai turkkilaista jogurttia. Tuhdimmat jogurtit tuovat jäätelöön toivottua paksua rakennetta ja täyteläistä makua. Vähän rasvaa sisältävä jäätelö sulaa suussa nopeasti ja saattaa maistua vetiseltä.

Perinteisen kermapohjaisen kotijäätelön tekijä saattaa pettyä jäätelön kiteiseen rakenteeseen, kun mielessä on kaupasta ostetun jäätelön samettinen pehmeys. Glukoosisiirappi on oiva apu jäätelön rakenteen parantamiseksi. Se valmistetaan vehnätärkkelyksestä, mutta on gluteeniton ja sopii siksi myös keliaakikoille. Kokeilin toisen jogurttijäätelön valmistukseen glukoosisiirappia ja lopputulos oli ihanan pehmeä ja sileä.

Hauskat mansikkaiset jäätelöpuikot saat, kun vuoraat mehujäämuotit mansikkaviipaleilla. Katso vinkki ohjeen alta.

MARJAINEN JOGURTTIJÄÄTELÖ
2 annosta

  • 2 dl marjoja, esim. mustikoita, mansikoita tai vadelmia
  • 2 dl kreikkalaista tai turkkilaista jogurttia
  • 2 rkl – ½ dl sokeria (marjojen happamuudesta riippuen)
  • 2 tl sitruunamehua
  1. Nosta jäätelökoneen kulho pakastimeen vuorokautta ennen jäätelön valmistamista. Voit valmistaa jäätelön myös ilman konetta, ks. ohje alta.
  2. Soseuta marjat monitoimikoneella tai sauvasekoittimella. Marjat kannattaa lisätä jo valmiiksi jäisinä, jos mahdollista. Näin nopeutat jäätelön valmistumista.
  3. Lisää marjasoseeseen jogurtti, sokeri ja sitruunamehu. Tarkista makeus.
  4. Käynnistä jäätelökone, valuta seos koneeseen ja anna koneen käydä, kunnes jogurttijäätelö on kiinteää.
  5. Tarjoa valmis jäätelö mahdollisimman pian, sillä jogurttijäätelö sulaa nopeasti.

Valmistus ilman jäätelökonetta

  1. Jäädytä kulho, mielellään metallinen, pakastimessa. Mittaa kylmään kulhoon jäätelöseos. Vatkaa seosta sähkövatkaimella 1-2 minuuttia. Siirrä seos pakastimeen jäätymään.
  2. Sekoita jogurttiseosta aluksi noin 30 minuutin välein sähkövatkaimella. Kun seos alkaa jäätyä, voit sekoittaa harvemmin.
  3. Pakastusaika on 2-3 tuntia. Jogurttijäätelö saa olla notkeaa, ei kokonaan jäätynyttä.
  4. Vatkaa jäätelö tasaiseksi vielä juuri ennen tarjoamista.

VINKKI! Mansikkajäätelöpuikot saat, kun vuoraat mehujäämuotit ohuilla mansikkasiivuilla. Laita vuoratut muotit pakastimeen n. 15 minuutiksi. Tämän jälkeen kaada jogurttijäätelöseosta muotteihin. Aseta jäätelötikut paikoilleen ja pakasta puikkoja vähintään 3 tuntia. Irrota puikot kastamalla muotti nopeasti kuumaan veteen.

Kardemummainen raparperihilloke tuo kesäistä makua jogurttijäätelöön. Ohessa S-kokeilukeittiöllä testattu ohje.

RAPARPERIJOGURTTIJÄÄTELÖ
4-6 annosta

  • ½ l raparperipaloja (2 keskikokoista raparperinvartta)
  • 1 dl sokeria
  • ½ tl kardemummaa jauhettuna
  • 1 prk (400 g) kreikkalaista tai turkkilaista jogurttia
  • 1 ½ tl vaniljasokeria
  • ½ dl glukoosisiirappia
  1. Keitä kuoritut ja paloitellut raparperipalat kattilassa sokerin kanssa pehmeiksi. Lisää joukkoon kardemumma.
  2. Lisää jogurtin sekaan vaniljasokeri, glukoosisiirappi ja 1½ dl raparperihilloketta. Säästä loput hillokkeesta tarjottavaksi jäätelön kanssa.
  3. Jatka valmistamista samalla lailla kuin ohjeessa edellä.

PIENI JÄÄTELÖSANASTO

Jäädytettyjä herkkuja on monenlaisia, mutta millaisesta herkusta on kyse, kun puhutaan pikajäätelöstä, serbetista tai sorbetista.

Jäätelö on vaahdotettuja ja jäädytettyä jäätelömassaa. Jäätelömassan perusvalmistusaineet ovat maito, kerma, sokeri ja mausteet, käytetyimpänä vanilja. Jäätelöön saadaan oikeanlainen pehmeä ja kuohkea rakenne vatkaamalla jäätelömassaa pakastuksen aikana. Kasvirasvajäätelöissä maitorasva on korvattu kasvirasvalla.  Vegaanijäätelön perusraaka-aineena voivat marjojen ja hedelmien lisäksi olla soija, riisi, kaura tai kookos.

Serbetti on maitopohjainen jäätelö, jossa on mukana hedelmiä, marjoja tai niistä valmistettuja mehuja. Pääraaka-aineet ovat mehu, maitorasva ja rasvaton maitojauhe.

Sorbetti eli mehujäätelö on jäädytetty, maidoton ruokalaji, jonka tärkein ainesosa on hedelmä- tai marjamehu sekä usein valkuaisvaahto. Sorbetti voi olla myös suolainen. Sorbettimassaa sekoitetaan jäädyttämisen aikana.

Mehujää valmistetaan tyypillisesti makeutetusta marja- tai hedelmämehusta useimmiten puikoiksi jäädyttämällä.

Pehmeäjäätelö, tutummin pehmis on jäätelömassaa, joka on vaahdottamisen ja jäädyttämisen jälkeen valmista nautittavaksi. Sitä ei karkaista eli jäädytetä nopeasti -40 asteeseen kuten teollisesti valmistettua ja pakattua jäätelöä.

Pikajäätelöksi eli instant jäätelöksi kutsutaan usein jäätelöä, jota ei tarvitse jäädyttämisen aikana sekoittaa tai joka valmistetaan etukäteen pakastetuista raaka-aineista nopeasti soseuttamalla ja nautitaan heti valmistuttua. Ihana pikajäätelö syntyy kätevästi tehosekoittimella pakastetuista banaaniviipaleista, maidosta ja suklaarouheesta.

Gelato on italialaista jäätelöä, joka eroaa perinteisestä jäätelöstä makunsa ja rakenteensa puolesta. Gelatoa kutsutaan usein artesaanijäätelöksi ja se valmistetaan tavanomaisesti täysmaitoon, ei kermaan. Gelatoissa on vähemmän rasvaa ja ilmaa tavallisiin kermajäätelöihin verrattuna. Gelato myös pyritään tarjoamaan tuoreena eikä sitä säilytetä yhtä kylmässä kuin jäätelöä, jolloin sen rakenne pysyy pehmeänä.

Herkullisia jäätelöhetkiä toivottaen,

Hanne

Kuvat: Thinkstock, jäätelöpuikkokuva S-kokeilukeittiö