Kokeile maukasta raakamakkaraa

Raakamakkaroiden suosio on hiljalleen kasvanut ja valikoima suuremmissa kaupoissa lisääntynyt. Raakamakkarat ovat oiva vaihtoehto kesägrilliin. Ne ovat rakenteeltaan lihaisan rouheisia ja meheviä. Raakamakkaroista löytyy erilaisia makuvaihtoehtoja miedommin maustetuista vahvempiin versioihin.

Raakamakkarat ovat nimensä mukaisesti raakoja eli ne pitää kypsentää. Niitä voi kypsentää esim. uunissa, keittämällä, pannulla tai grillissä. Grillaa tai paista raakamakkaraa miedolla lämmöllä välillä käännellen, jotta makkara kypsyy tasaisesti eikä kuori halkea. Muista, että raakamakkara kypsyy hitaammin kuin tavallinen grillimakkara.

Raakamakkaran kypsentäminen keittämällä pitää rakenteen mehevänä. Keitä raakamakkaraa hiljalleen poreilevassa vedessä, jotta kuori pysyy ehjänä. Mikäli keität raakamakkaran, kannattaa se käyttää lisäksi nopeasti grillin tai pannun kautta ennen tarjoilua. Grillaaminen tai paistaminen antavat makkaralle rapean ja maistuvan pinnan.

Grillissä tirisevät raakamakkaroiden ja perinteisten makkaroiden lisäksi myös vahvemmin maustetut makkarat. Mausteissa vilahtelevat tänä kesänä esimerkiksi juustokumina, valkosipuli, paprika ja chili. Suosiota kasvattavat myös maustamattomat ja erilaiset maustetut broilerimakkarat, lisäaineettomat makkarat sekä kasvismakkarat.

Maistuvaa kesää toivotellen,

Anni

Artikkelikuva: Thinkstock