Paistopisteleivän suosio on kasvanut ja ihmekös tuo. Kauppareissulla nenään leijailevan tuoreen vastapaistetun leivän herkullista tuoksua on vaikea vastustaa. Tuore leipä kuitenkin kuivahtaa nopeasti, melkeinpä jo seuraavana päivänä. Kuivahtunutta leipää ei kuitenkaan kannata heittää roskiin, sillä mielikuvitusta käyttämällä siitä saa loihdittua vaikka minkälaisia herkkuja!
Kuivasta leivästä saa erinomaisia krutonkeja salaattiin tai keittoon paistamalla leipäkuutioita öljyssä ja maustamalla niitä esimerkiksi yrteillä tai valkosipulilla. Kuivahtaneesta patongista ja vaaleasta leivästä voi valmistaa italialaisia alkupalaleipiä, crostineja ja bruschettoja. Ne valmistuvat nopeasti paahdetuista leipäviipaleista. Voit paahtaa leipiä joko pannulla, uunissa tai esimerkiksi leivänpaahtimessa ja täyttää mieluisilla lisukkeilla tai nauttia sellaisenaan. Helppoa ja hyvää! Crostinit ja bruschetat sopivat esimerkiksi alkupalapöytään tai vaikkapa iltaherkuksi.
Oma suosikkini kuivan leivän elvyttämiseen on italialainen leipäsalaatti Panzanella. Panzanella valmistuu isohkoista leipäkuutioista, raikkaista kasviksista ja maukkaasta kastikkeesta. Tähän salaattiin kuiva leipä on omiaan, sillä se imee itseensä herkullisia makuja. Kokeile esimerkiksi Yhteishyvän herkullista Panzanella-salaattia.
Leipäressu, saatetaan tuntea myös nimellä leipäressi, on itselleni lapsuudesta hyvin tuttu välipala/iltapala. Meillä Savossa se valmistetaan paistamalla hieman kuivahtaneita ruisleivän palasia voissa ja päälle kaadetaan loraus maitoa. Herkku on valmis, kun maito on kiehahtanut ja imeytynyt leipiin. Leipäressu maustetaan ripauksella suolaa ja tarjotaan voisilmän kera. Yksinkertaista, mutta maukasta! Eikä tietenkään kannata unohtaa lämpimiä leipiä ja köyhiä ritareita, joissa kuiva leipä saa aivan uuden elämän! Köyhät ritarit maistuvat myös suolaisena versiona. Kuivan leivän voi myös murustella korppujauhoksi ja käyttää esimerkiksi mureketaikinaan tai kalan panerointiin.
Tiesitkö muuten, että osassa Prismoista paistopisteleipä leivotaan alusta asti itse kaupan yhteydessä olevassa leipomossa. Lisää leipäasiasta voit lukea Patarummusta.
Terveisin,
Anni
Artikkelikuva: Leipätiedotus ry