Kauniit ja helpot sokerimassakoristeet

Kevään ja kesän juhlat lähestyvät pikavauhtia ja upea kakku kruunaa juhlan kuin juhlan. Tein Yhteishyvän kanssa videon sokerimassakoristeiden teosta. Näiden helppojen koristeiden avulla saat kakkuun näyttävyyttä ja juhlatunnelmaa. Kakun ympärillä oleva sokerimassakierre ja päällä olevat kukkakoristeet onnistuvat ilman aikaisempaa kokemusta sokerimassan käsittelystä. Tässä muutamia hyväksi todettuja vinkkejä koristeiden tekoon:

Sokerimassan käsittelyn helpottamiseksi sitä kannattaa lämmittää ja muotoilla hetki käsien välissä. Sokerimassa kuivuu helposti, joten jos et käytä kaikkea kerralla niin kääri loput massasta ilmatiiviisti kelmuun. Sokerimassan kauliminen helpottuu, kun ripottelet pöydälle hieman tomusokeria

Kukkakoristeet onnistuvat kätevästi esimerkiksi Heirolin koristeleikkurilla. Muotti painetaan kaulittuun sokerimassaan, sitä kierretään varovasti puolelta toiselle, muotin nappi painetaan pohjaan ja nostetaan varovasti. Mikäli kukkakoriste ei irtoa alustasta, sen voi varovasti irrottaa veitsellä. Kukkakoristeiden voi antaa hetken kuivahtaa pöydällä ennen koristelua, näin ne pysyvät paremmin muodossaan. Käsittele koristeita varovasti, sillä ne murtuvat herkästi. Jos haluat koristeiden pysyvän kakussa paremmin kiinni, voit kostuttaa koristeiden pintaa varovasti veteen kastetulla sormella ja ”liimata” ne kakkuun kiinni.

Juhlavan kakun täytteeksi sopii esimerkiksi herkullinen vadelma-valkosuklaatäyte.

Antoisia juhlahetkiä,

Anni