Iltapäiväteetä ja skonsseja

S-kauppoihin ilmestyi tällä viikolla brittiläisen Tesco-päivittäistavaraketjun tuotteita.

S-kokeilukeittiöllä on myös päästy tutustumaan Tesco-tuotteisiin. Erityistä mielenkiintoa herätti Free From -sarja, joka tarjoaa vaihtelua erityisruokavaliota noudattaville. Sarjasta löytyy tuotteita ilman gluteenia, vehnää, kananmunaa tai maitoa.

Lisäksi S-kauppojen hyllyille on ilmestynyt Tesco Finest -tuotteita, jotka tuovat luksusta arkeen. Tähän tuoteryhmään kuuluu mm. teetä, hilloja, ateriakastikkeita, mehuja, myslejä, keksejä ja pakasteita.

Tescon tuotteet houkuttelivat perinteisen englantilaisen iltapäiväteen pariin ja S-kokeilukeittiöllä leivottiinkin skonsseja.

Kutsu ystävät iltapäiväteelle

Iltapäivätee on mukava rituaali tavata ystäviä ja sillä on pitkät perinteet Britanniassa. Tee nautitaan nimensä mukaisesti iltapäivällä noin kello kahden ja viiden välillä nautinnollisena suolaisena ja makeana välipalana.

Bedfordin herttuatar Annan vatsa kurni iltapäivisin eikä kevyellä lounaalla oikein pärjännyt illalliseen asti. Nälkää taittava iltapäivähetki teen ja leivonnaisten parissa muuttui pian ystävien keskeiseksi seurustelumuodoksi 1800-luvun puolivälissä. Teehetkestä tuli nopeasti hyvin suosittu ylempien yhteiskuntaluokkien keskuudessa.

Teen kanssa syödään muun muassa skonsseja hillon kera ja kerrosleipiä. Pienten leipien välissä on useimmiten kanaa, kinkkua, kananmunaa, kurkkua, lohta, kermajuustoa tai cheddar-juustoa intialaisen hillokkeen chutneyn kera. Iltapäiväteen etikettiin voit tutustua täältä.

S-kokeilukeittiön vinkit iltapäiväteelle

Iltapäiväteellä tarjotaan ehdottomasti skonsseja. Brittiläiset skonssit voivat olla joko makeita tai suolaisia. Skonssit maistuvat juustojen ja hillojen kera. Tesco Finest -sarjassa on mm. täyteläistä kirpeän makeaa sitruunatahnaa  ja runsaan marjaista mansikkahilloa. Juustoksi sopii kypsytetty cheddarjuusto.

Keitä skonssien seuraksi mieleistäsi teetä! Tesco Finest -tuotesarjasta löytyy maustettuja yrttiteelaatuja. Hedelmä & marja yrttitee, sitruunaruoho & inkivääri yrttitee ja omena, seljankukka & päärynä yrttitee sopivat hyvin teehetkeen. Malta hauduttaa tee kaikella rakkaudella ja makeutta esimerkiksi aromikkaalla appelsiininkukkahunajalla.

S-kokeilukeittiöllä leivoimme Free From -sarjan gluteenittomista tuotteista innostuneina gluteenittomille teekutsuille sopivia skonsseja. Reseptin löydät ohesta.

SKONSSIT (GLUTEENITON )

noin 8 kpl

  • 4 dl gluteenitonta jauhoseosta
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl ruokasoodaa
  • 1 tl psylliumia
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl sokeria
  • 50 g voita
  • 2 dl maitorahkaa
  • 1 dl appelsiinimarmeladia

Voiteluun: ½ dl maitoa

  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
  2. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon pehmeä voi, maitorahka ja marmeladi. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.
  3. Kaada taikina kevyesti jauhotetulle alustalle. Taputtele tai kaulitse noin kolmen sentin paksuiseksi palaksi.
  4. Ota taikinasta pyöreällä muotilla leivonnaisia leivinpaperin päälle uunipellille.
  5. Sivele skonssit kauttaaltaan maidolla.
  6. Paista uunissa noin 15 minuuttia.

Appelsiinimarmeladin voi korvata jollain seuraavista: 1 dl hienonnettuja kuivahedelmiä (esimerkiksi rusinoita ja aprikooseja), 1 dl rouhittuja pähkinöitä tai 1 dl cheddarjuustoraastetta.

Jos skonssien leipominen ei maistu, tarjoa niiden tilalla esimerkiksi gluteenittomia inkiväärikeksejä tai maitosuklaalla kuorrutettuja digestivekeksejä. Lisää skonssireseptejä löydät Yhteishyvän resepteistä!

 

Makoisia teehetkiä,

Anne

Artikkelikuva: Thinkstock