Vinkkejä varsisellerin käyttöön

Rouskuva ja raikkaan maukas varsiselleri, eli toiselta nimeltään lehtiselleri ansaitsisi tulla käytetyksi entistä enemmän suomalaistenkin keittiöissä! Selleriä käytetään paljon ranskalaisissa ruoissa ja myös USA:ssa ollaan innokkaita sellerinsyöjiä.

Sellerin voimakkaan koukuttava maku jakaa mielipiteitä korianterin tapaan. Ennakkoluulottomasti maistelemalla voi kuitenkin oppia tämän herkun makuun, eikä paluuta enää ole.

Varsisellerissä on paljon makua ja se on miedompaa kuin juuriselleri. Kotimainen varsiselleri on yksi elokuun satokausikasviksista.  Se on maultaan voimakkaampaa kuin ulkomainen varsiselleri. Tutustu myös muihin satokausikasviksiin tämän linkin kautta.

Sekä varsi- että juuriselleri sopii mainiosti mitä moninaisimpiin kypsennettäviin ruokiin. Varsiselleri maistuu myös raakana.

Selleri antaa keitoille, kastikkeille ja padoille syvää makua, eikä turhaan ole yleinen raaka-aine kaupan liemivalmisteissakaan. Testaa nakkiminestronea tai kikherneminestronea, joiden liemen maukkauden yksi salaisuus ovat sellerinvarret. Myös ranskalaisen Bouillabaisse-keiton liemi saa makua varsiselleristä. Tämän hetken kesäkurpitsasesonkiin sopiva vihreä kasvissosekeittokin maustetaan varsisellerillä. Selleri on mainio lisämauste myös mihin tahansa jauhelihakastikkeeseen. Tässä savulohibolognesessa on käytetty juuriselleriä, mutta myös varsiselleri sopii mainiosti.

Selleri-panzanellasalaatti 6 annosta K, M 8tomaattia 1 rkl punaviinietikkaa 1/4 tl suolaa ripaus rouhittua mustapippuria 1/2 vaaleaa leipää 4 rkl oliiviöljyä 5 varsisellerin vartta 1 punasipuli 1/2 ruukkua basilikaa Halkaise tomaatit ja poista kannat. Pilko tomaatit reiluiksi paloiksi. Sekoita joukkoon etikka ja mausteet. Kuutioi leipä ja paista öljyssä rapeiksi. Lisää leipäkuutiot tomaattien joukkoon. Anna hetki pehmetä. Paloittele varsisellerit ja kuorittu punasipuli. Hienonna basilika. Lisää kasvikset salaattiin. Selleri- och panzanellasallad 6 portioner V, M 8 tomater 1 msk rödvinsvinäger 1/4 tsk salt en nypa grovmalen svartpeppar 1/2 ljust bröd 4 msk olivolja 5 stjälkar bladselleri 1 rödlök 1/2 kruka basilika Hacka tomaterna. Rör i ättikan och kryddorna. Tärna brödet och stek det knaprigt i olja. Tillsätt brödtärningarna med tomaterna. Stycka sellerin och lökarna, hacka basilikan och tillsätt i salladen.

Selleri-panzanella maistuu ateriana vaikka paistetun kalan kanssa.

Raaka varsiselleri toimii monenlaisissa salaateissa niin makunsa kuin rakenteensakin puolesta. Sellerisalaattien klassikko on selleristä, viinirypäleistä, saksanpähkinöistä ja majoneesipohjaisesta kastikkeessa koostuva Waldorfin salaatti. Selleri sopii mainiosti myös ruokaisaan italialaiseen leipä-tomaattisalaattiin, eli panzanellaan. Kokeile lisätä varsiselleriä myös esim. perunasalaattiin.

Varsiselleri on rapeaa rouskuteltavaa raakana dippikasviksena. Miedosta varsiselleristä leikatut tikut toimivat dippilautaselle porkkana- tai kurkkutikkujen tapaan. Nauti vaikkapa hummuksen kanssa tai perinteisesti kermaviili- tai ranskankermapohjaisten dippien kanssa. Hummusta, eli maukasta kikhernetahnaa löydät kaupasta valmiina. Eri tavoin maustettuja hummuksia valmistat myös Yhteishyvän ohjeilla.

Satokausiterveisin,

Henriikka

Kuvat: Thinkstock ja Yhteishyvä (Laura Riihelä)

Näin liha kannattaa pakastaa

Kun hankit kotiin kerralla isomman määrän lihaa, niin pakasta lihat käyttöannoksina heti tuoreeltaan. Tässä vinkkejä käsittelyyn, säilytykseen ja käyttöön.

Käsihygienia, puhtaan välineet ja kylmäketju. Kun huolehdit näistä, niin mikrobit eivät pääse kasvamaan. Varsinkin jauheliha on herkkä tuote. Muista kylmäketju erityisesti kesäkuumalla.

Pakasta käyttöannos kerrallaan. Pakkaa yhteen rasiaan tai pussiin vain kerralla käytettävä määrä. Näin sopiva määrä lihaa on helppo ottaa sulamaan ja käyttää lyhyen ajan sisällä.

Leikkaa mureat pihvilihat sopivan kokoisiksi pihveiksi tai varraspaloiksi. Esimerkiksi naudan entrecotesta, possun kasslerista ja kaikista fileistä syntyy maukkaita grillipihvejä. Varraspalat voit pakastaa valmiiksi tikkuihin pujotettuina.

Paloittele pata- ja kastikelihat suikaleiksi ja kuutioiksi. Pidempää kypsennystä ja haudutusta vaativat osat ovat parasta patalihaa. Niiden maku ja mureus pääsee esiin haudutuksen kautta. Pata- ja kastikelihoissa on hyvä olla myös hieman enemmän rasvaa.

Muotoile jauhelihasta hampurilaispihvejä pakastimeen. Lisää lihan joukkoon suolaa (n. 1-1,5 tl/800 g) ja mustapippuria. Vaivaa ja muotoile pihveiksi. Levitä kelmua pihvikerrosten väliin ja pakasta esim. rasiaan. Ohuet pihvit voit kiireessä grillata tai paistaa pannulla myös jäisinä.

Pakasta kypsästä jauhelihasta pelastuspaketteja kiireiseen arki-iltaan. Ruoanlaitto nopeutuu, kun voit kipata aiemmin kypsennetyn jauhelihan suoraan ruoan joukkoon.

Merkitse pakastuspäivä ja lihalaatu. Näin lihat tulee käytettyä ajallaan ja muistat mitä missäkin pakkauksessa on. Pääsääntöisesti vähärasvaisempi liha säilyy pidempään kuin rasvaisempi. Jauhelihaa ja sianlihaa kannattaa säilyttää pakastettuna n. 3-4 kk. Naudanliha säilyy pidempään, rasvaisuudesta riippuen n. 6-12 kk. Täältä tarkempaa tietoa eri elintarvikkeiden säilytysaikasuosituksista.

Kytke pakastimen pakastusteho päälle. Varmistat että lihat pakastuvat nopeasti ja rakenne säilyy paremmin.

Ota liha jääkaappiin sulamaan ruoanvalmistusta edeltävänä päivänä. Pieni määrä lihaa sulaa yön yli, mutta esim. isompien paistien sulatukseen voi joutua varaamaan kaksikin päivää. Liha säilyy kypsennyksessä mehevämpänä, kun sen sulattaa hitaasti jääkaapissa.

  • Henriikka Mattila, Tuoteasiantuntija, S-kokeilukeittiö

Mehevää ja maukasta broilerin paistista

Tykätäänkö teilläkin syödä broileria? Tarttuuko kaupassa mukaan useimmiten fileepihvejä, fileesuikaleita tai koipireisiä? Kokeilukeittiön liha-arvioinneista ja oman arjen havainnoista innostuneena suosittelen muistamaan myös broilerin paistileikkeet ja -suikaleet. Niistä syntyy fileetuotteiden tapaan nopeasti ruokaa, mutta mehevyydessä ja maukkaudessa on koipireisien henkeä.

Mitä broilerin paisti on?

Broilerin paisti on koipireiden mehevää reisiosaa. Siitä leikataan sekä luuttomat paistileikkeet että -suikaleet. Paistituotteet ovat edullisempia ja ulkonäöltään riekaleisempia kuin fileetuotteet. Älä anna sen hämätä. Maku ja mehevyys ratkaisee.

Miten broilerin paistia käytetään ja miltä se maistuu?

Paistisuikaleista ja -leikkeistä voi kokata ihan samaan tapaan kuin fileestä. Paistissa on fileetä enemmän rasvaa, eikä se kuivu yhtä helposti kuin filee. Paisti sopii mainiosti kastikkeisiin, patoihin ja uuniruokiin, sillä se antaa fileetä enemmän makua ja pysyy helpommin mehevänä. Broilerin paistileikkeet ovat samasta syystä omiaan myös grillaukseen.

Mitä syksyyn sopivaa broilerin paistista voi kokata?

Kokeile artisokansydämillä maustettua Yhteishyvän Broilerilasagnea. Sujauta paistisuikaleet tulisen mausteiseen Broileri-kasvispataan paprikan ja kikherneiden kanssa. Ohjeessa on melko reilusti sambal oelek -chilitahnaa (joka on muuten tosi monikäyttöinen, raikas ja pitkään jääkaapissa säilyvä tulisuuden lähde). Kannattaa ensin lisätä chilitahnaa vain vähän ja maistaa kaipaako enemmän ytyä. Ranskalaisen keittiön klassikko, Kukkoa viinissä valmistuu Yhteishyvän ohjeella vaihtoehtoisesti myös broilerin paistileikkeistä.

Syysterveisin,

Henriikka

P.S. Broilerin maustamattomia paistileikkeitä ja Marinoituja paistisuikaleita saa nyt myös Kotimaista-tuotteina.

Kuva: Laura Riihelä, Yhteishyvä

S-kokeilukeittiöstä kajahtaa

Ruoassa tärkeintä on hyvä maku. Teemme S-kokeilukeittiöllä töitä sen eteen, että kauppojen hyllyistä löytyy mahdollisimman hyviä tuotteita, joista on helppo valmistaa maukasta ruokaa.  Tässä S-kokeilukeittiön ruokablogissa annamme vinkkejä maun ehdoilla.

Me blogin kirjoittajat työskentelemme ruoan ja ruoanvalmistuksen asiantuntijoina S-kokeilukeittiöllä. Lisäksi täällä työskentelee kolmas tuoteasiantuntija Seija ja korvaamaton assistenttimme Marja. Päivittäistä päätyötämme S-kokeilukeittiöllä on aistinvarainen arviointi ja laatuarvioiden tekeminen S-ryhmän kaupoista löytyvien tuotteiden valinnan ja kehittämisen tueksi. Lisäksi vastaamme omien merkkien tuotteiden toimivista käyttöohjeista ja pakkausresepteistä.

Meille ruoka on inspiroiva mielenkiinnon kohde niin työssä kuin vapaa-ajalla. Haluamme kokata ja syödä aina vain maukkaampaa ruokaa.

Henriikka: Rakastan perinteisiä ja aitoja makuja. Olen loputtoman utelias kokeilemaan uusia raaka-aineita ja valmistusmenetelmiä. Uskon kausiajatteluun raaka-aineiden valinnassa ja pyrin aina löytämään parhaat tavat saada kukin raaka-aine kukoistamaan.

Anni: Lempipuuhaani on keittiössä touhuaminen ja hyvän ruoan laittaminen. Ja erityisesti sen syöminen. Tutustun mielelläni uusiin makuihin ja opin uusia asioita ruoan ihmeellisen ihanasta maailmasta.

Tämän postauksen lopussa olevan videon kautta pääset tutustumaan meihin tarkemmin.

Laskiaisrientoja odotellen,

Anni & Henriikka

P.S. Tuoreet laskiaispullat pyöräytät helposti pakastealtaasta löytyvistä paistovalmiista Kotimaista Kotipullista. Väliin tulee Henriikan mielestä ehdottomasti laittaa sekä mantelimassaa että hilloa ja lisäksi kermavaahtoa. Oletko jo kiinnittänyt kaupassa huomiota uusiin Rainbow Vanilja– ja Mansikkarahkaan, jotka on kehitetty erityisesti leivonnassa toimiviksi? Anni keitti pakastimen jämämarjoista hillon – vadelmaa, mustaherukkaa, mansikkaa… Ja täytti sillä sekä vaniljarahkan ja kermavaahdon yhdistelmällä laskiaispullat. Suosittelemme!