Herkkusuun lempiraaka-aine: Kondensoitu maito

Kondensoitu maito eli säilyketölkkiin pakattu maitotiiviste on makean tahmeaa ja todella monikäyttöistä herkkua. Se toimii mainiona raaka-aineena mm. piiraissa, jäätelöissä ja karkeissa. Lisäksi se maistuu sellaisenaan kahvin joukossa tai kastikkeena marjoille ja hedelmille.

Brasilialaisten supermakeiden leivonnaisten ja jälkiruokien perusraaka-aineena kondensoidulla maidolla on vankka asema.  Vuosien varrella kondensoidun maidon saatavuus on parantunut myös Suomessa ja se on löytänyt tiensä yhä useamman ostoskoreihin.

Maitotiivistettä on saatavilla myös sokeroimattomana versiona ja sitä kutsutaan myös evaporoiduksi maidoksi. Sokeroimaton versio on sokerillista huomattavasti löysempää ja ei tahmeaa. Tämä huoneenlämmössä säilyvä tuote sopii mm. kerman ja maidon korvaajaksi ruoanvalmistukseen, esim. keittoja ja kastikkeita täyteläistämään.

Makeisiin herkkuihin sopii useimmiten parhaiten makeutettu kondensoitu maito, jonka rakenne on sokerin ansiosta herkullisen paksu ja tahmea. Sokeroidun kondensoidun maidon kuuluu olla todella makeaa ja siinä onkin sokeria tyypillisesti lähemmäs puolet sisällöstä.

S-kauppoihin on uutuutena ilmestynyt Rainbow Kondensoitu maito sokeroituna versiona. Tutustu kondensoituun maitoon esimerkiksi leipomalla makean kirpeä Key lime pie. Tämä floridalainen piiras valmistuu helposti ja sopii vaikka pääsiäispöytään.

Myös Mojito-juustokakku tai Mandariini-pistaasipiiras ovat mainioita käyttökohteita kondensoidulle maidolle.

S-kokeilukeittiöllä testattiin kondensoituja maitoja mm. Key lime pien muodossa. Olen jo useamman vuoden ajan valmistanut tämän klassikkopiiraan oheisella Unelias kokki -blogin simppelillä ja toimivalla ohjeella.

Kondensoitujen maitojen toimivuuden testausta Key lime piessa.

Kondensoitua maitoa on saatavilla myös karamellisoituna versiona. Sokeroidun kondensoidun maidon voi karamellisoida myös itse keittämällä avaamatonta tölkkiä pari tuntia vedessä. Tämä herkku maistuu esim. kirpeiden marjojen kanssa, pikkuleipien täytteenä tai banoffee-tortussa. Banoffee-torttu valmistuu helposti levittämällä keksimurupohjan päälle karamellisoitua kondensoitua maitoa, banaaniviipaleita ja kermavaahtoa. Jos kaipaat vastapainoa makeudelle, niin korvaa banaanit puolukoilla. 

Eri valmistajien kondensoiduista maidoista syntyy hieman erilaisia kinuskeja.

Eri valmistajien kondensoiduista maidoista syntyy hieman erilaisia kinuskeja. Keittoajalla on vaikutusta rakenteen paksuuteen.

Kevätaurinkoisin terveisin,

Henriikka

Artikkelikuva Thinkstockista, muut omia.