Ruokaa kaikille aisteille

S-kokeilukeittiön pirteä tiimi täydentyi yhdellä Henriikan jäädessä opintovapaalle.

Hei lukijat,

olen Hanne ja aloitin työt S-kokeilukeittiöllä pari kuukautta sitten. Työskentelin aiemmin yhdistysmaailmassa edistämässä ruokakulttuuria käyttäen työkalunani etenkin makukoulu-ruokakasvatusmenetelmää. Vapaa-aikani vietän pienten poikien kanssa touhuten ja näin kevään tullen pihaa laittaen.

Ruoan monet merkitykset ja aistittavat ominaisuudet kiehtovat minua ehtymättömästi. Kun ruoan maku miellyttää, uudetkin ruoat päätyvät helpommin osaksi ruokapöytää ja ruokatottumuksia. Toki hyvästä ruoasta saa nautintoa ja iloa kaikilla aisteilla.

S-kokeilukeittiön asiantunteva tekemisen meininki on tempaissut minut täysin mukaansa. Päivittäinen työmme kokeilukeittiöllä pitää sisällään ruoan aistinvaraista arviointia. Puntaroimme elintarvikkeiden ulkonäköä, hajua, makua ja rakennetta. Viime kädessä tämä tarkoittaa sitä, että kuluttaja voi poimia ostoskoriinsa S-ruokakaupasta laadukkaan tuotteen, joka toimii hyvin myös kotikeittiössä. Olen tullut suurella mielenkiinnolla osaksi tiimiä, joka varmistaa maukkaiden, laadukkaiden ja toimivien tuotteiden löytämisen ruokakaupoista.

Makukoulua kotona

Kotona voi kokeilla ruoan aistinvaraista arviointia makukoulun tavoin. Makukoulussa ruokaa tutkitaan ja siihen tutustutaan katsellen, haistellen, maistellen, tunnustellen ja kuulostellen. Kun ottaa kaikki aistit käyttöön, ruoasta saa enemmän iloa ja nautintoa irti. Makukoulussa mikään ruoka ei ole vain hyvää tai pahaa, terveellistä tai epäterveellistä, vaan kaikesta löytyy runsaasti muitakin ominaisuuksia. Makukoulun avulla sekä lapset että aikuiset voivat oppia pitämään uusista mauista ja ruoista.

Makukoulun avulla pääsee sukeltamaan uusien ruokaelämysten pariin.

Jos oudommat kasvikset jäävät lautasen reunalle, sopikaa seuraavan kerran, että ruokaa ei tarvitse maistaa – siihen voi ensiksi tutustua muita aisteja käyttäen. Voidaan tarkastella, miltä kiivi näyttää poikkileikattuna tai nuuhkaista pikkuruisia ruusukaalin keriä.

Mitä makukoulumaista voisitte kokeilla seuraavalla aterialla? Tässä muutama vinkki: kiinnittäkää huomionne erityisesti siihen, miten erilainen ääni kuuluu näkkäriä ja porkkanaa pureskeltaessa, tai anna lapsille hajutehtävä – tunnistatteko ruoassa käytettyjä mausteita.

Maistuvin terkuin,

Hanne

Artikkelikuvat: Anne Ponkkonen ja Thinkstock

Leave a Reply