Puolukka tykkää suolaisesta ja makeasta

Jo mustikka-aikana Savon metsiä kolutessani kiinnitin huomiota puolukan raakileiden valtavaan määrään. Suurena puolukan ystävänä olen iloinen siitä, että sato on tänä vuonna ollut runsas.

Puolukka sisältää mm. E – ja C-vitamiinia, flavonoideja ja kuitua. Puolukka on luontaisesti hyvin säilyvä, sillä se sisältää säilyvyyttä edistävää bentsoehappoa. Tästä syystä esimerkiksi puolukkasurvos säilyy hyvin jääkaappilämpötiloissa ilman säilöntäaineita.

Puolukka on monikäyttöinen marja. Siitä voi valmistaa esimerkiksi mehua, kiisseliä ja marjapuuroa. Se sopii kaali– ja liharuokien kylkeen, piristeeksi salaattiin ja juomiin sekä monenlaiseen suolaiseen ja makeaan leivontaan.

Puolukat voi säilöä esimerkiksi pakastamalla sellaisenaan ilman sokeria, survomalla tai keittämällä hilloa.

Näin syksyn koittaessa lisäenergia ja vitamiinit tulevat tarpeeseen. Puolukasta ja jogurtista valmistat raikkaan ja virkistävän smoothien. Vaihtelua saat korvaamalla osan jogurtista täyteläistä makua antavalla kookosmaidolla, maidolla tai muilla kasvimaidoilla. Makeutukseen voit käyttää myös banaania, joka pehmentää  puolukan hapanta makua.

Terveisin,

Anni

Artikkelikuva: Thinkstock

 

Leave a Reply