Ruoassa tärkeintä on hyvä maku. Teemme S-kokeilukeittiöllä töitä sen eteen, että kauppojen hyllyistä löytyy mahdollisimman hyviä tuotteita, joista on helppo valmistaa maukasta ruokaa. Tässä S-kokeilukeittiön ruokablogissa annamme vinkkejä maun ehdoilla.
Me blogin kirjoittajat työskentelemme ruoan ja ruoanvalmistuksen asiantuntijoina S-kokeilukeittiöllä. Lisäksi täällä työskentelee kolmas tuoteasiantuntija Seija ja korvaamaton assistenttimme Marja. Päivittäistä päätyötämme S-kokeilukeittiöllä on aistinvarainen arviointi ja laatuarvioiden tekeminen S-ryhmän kaupoista löytyvien tuotteiden valinnan ja kehittämisen tueksi. Lisäksi vastaamme omien merkkien tuotteiden toimivista käyttöohjeista ja pakkausresepteistä.
Meille ruoka on inspiroiva mielenkiinnon kohde niin työssä kuin vapaa-ajalla. Haluamme kokata ja syödä aina vain maukkaampaa ruokaa.
Henriikka: Rakastan perinteisiä ja aitoja makuja. Olen loputtoman utelias kokeilemaan uusia raaka-aineita ja valmistusmenetelmiä. Uskon kausiajatteluun raaka-aineiden valinnassa ja pyrin aina löytämään parhaat tavat saada kukin raaka-aine kukoistamaan.
Anni: Lempipuuhaani on keittiössä touhuaminen ja hyvän ruoan laittaminen. Ja erityisesti sen syöminen. Tutustun mielelläni uusiin makuihin ja opin uusia asioita ruoan ihmeellisen ihanasta maailmasta.
Tämän postauksen lopussa olevan videon kautta pääset tutustumaan meihin tarkemmin.
Laskiaisrientoja odotellen,
Anni & Henriikka
P.S. Tuoreet laskiaispullat pyöräytät helposti pakastealtaasta löytyvistä paistovalmiista Kotimaista Kotipullista. Väliin tulee Henriikan mielestä ehdottomasti laittaa sekä mantelimassaa että hilloa ja lisäksi kermavaahtoa. Oletko jo kiinnittänyt kaupassa huomiota uusiin Rainbow Vanilja– ja Mansikkarahkaan, jotka on kehitetty erityisesti leivonnassa toimiviksi? Anni keitti pakastimen jämämarjoista hillon – vadelmaa, mustaherukkaa, mansikkaa… Ja täytti sillä sekä vaniljarahkan ja kermavaahdon yhdistelmällä laskiaispullat. Suosittelemme!